Valmentajat

Veera Tunturi

Heippa kaikki luistelun ystävät!


Olen Veera Tunturi ja tulen alun perin Raisiosta, jossa luistelin oman luistelu-urani. Tällä hetkellä opiskelen Turun yliopistossa (Rauman kampus) varhaiskasvatuksen opettajaksi. Harrastin itse taitoluistelua 14 vuotta, jonka jälkeen siirryin enemmän valmentamisen pariin. Minulta löytyy kokemusta niin kansallisista kuin SM-sarjoista. Olen käynyt erilaisia Nuori Suomi-kursseja ja STLL:n Luistelun Ohjauksen Perusteet -kurssin ja Luistelukouluohjaajan kurssin. Toimin myös Teknisenä Spesialistina yksinluistelussa. Olen itse saanut taitoluistelusta paljon irti, joten on suuri ilo jakaa kaikkea tietoa eteenpäin. Luistelijoiden into ja iloisuus lajia kohtaan tuo myös valmentajalle hymyn huulille. Parasta valmentamisessa on luistelijoiden oma motivaatio rakasta lajia kohtaan ja heidän kehittymisensä lajissa.

 

 

 

 

 

 

 

050 059 7759

veera.tunturi@gmail.com

Jenna Arvola

Hei kaikille,

 

Olen Jenna Arvola ja olen ammatiltani liikuntaneuvoja. Opiskelen lisäksi parhaillaan kasvatustieteiden maisteriksi. Minulta löytyy kokemusta luistelun parista melkein parikymmentä vuotta. Olen kilpaillut yksinluistelussa sekä kansallisella että SM-tasolla ja kokemusta löytyy myös muodostelmaluistelusta. Kaikenlainen liikunta on lähellä sydäntäni ja haluan omalla esimerkilläni kannustaa lapsia ja nuoria liikkumaan sekä opettelemaan elämäntaitoja liikunnan avulla. Valmentamisessa parasta on kun näkee, että lapsilla on hauskaa ja he oppivat uusia taitoja niin jäällä kuin jään ulkopuolella.

 

 

 

 

 

 

 

Ystävällisin terveisin,

Jenna Arvola

arvolajenna@gmail.com

Silja Tuominen

Olen Silja Tuominen tällä hetkellä 19-vuotias sekä kotoisin Uudestakaupungista. Valmistuin keväällä lukiosta ja luen tällä hetkellä pääsykokeisiin.Aloitin taitoluistelun viiden vuoden iässä, ja kilpailin lajin parissa aina 18-vuotiaaksi saakka. Toimin kauden 2020-2021 Ujk taitoluistelun vastuuvalmentajana, jonka lisäksi olen ollut Ujk taitoluistelun toiminnassa mukana useamman vuoden apuohjaajan merkeissä. Nyt kuitenkin jatkan pääsykokeisiin lukemisen ohella apuvalmentajana. Olen käynyt Stll:n Tervetuloa ohjaajaksi koulutuksen, jonka lisäksi Stll:n taitoluisteluohjaajan koulutukset moduulit 1-4.

Charlotte Lehtonen

 

Olen Charlotte Lehtonen, 14 vuotias ja harrastanut itse taitoluistelua yhdeksän vuotta. Apuvalmentajana olen toiminut 2020 syksystä lähtien.

Emilia Nurmi

 

Olen Emilia Nurmi, 16 vuotta. Aloitin luistelun Ujk:ssa ala-asteella. Aikaisemmin olen käynyt ohjaamassa satunnaisia luistelutreenejä ja nyt alkava kausi on ensimmäinen kauteni vakituisena ohjaajana.