E- ja F-junioreiden tukihaku alkaa maanantaina

Taija Saari
26.9.2017

E- ja F-junioreiden jääkiekkoharrastuksen kustannuksiin tarkoitettujen tukien hakeminen alkaa 25. syyskuuta. Haku tapahtuu tuttuun tapaan seurojen kautta ja hakuaika jatkuu 13. lokakuuta saakka.

 

 


Tukihakemusten käsittely tapahtuu loka-marraskuun aikana ja tieto tukipäätöksistä toimitetaan seurojen kautta hakijoille 17. marraskuuta mennessä. Itse tukien maksu tapahtuu joulukuun puoliväliin mennessä. Tuet maksetaan seuroille, jotka ohjaavat summan tukia saaneiden junioreiden kausimaksuihin.

Syksyn tukihaun yhteydessä seuroilla on mahdollisuus hakea tukea Leijona-kiekkokoulujen vapaapaikkoihin.
 

Tukisummat on porrastettu ikäluokittain seuraavasti: E/300 € ja F/200 €. Syksyn haun yhteydessä tukea voidaan myöntää enimmillään yhteensä 100 000 euroa. Tuki on pelaajakohtainen ja se kohdistetaan seurassa kauden 2017-18 kausimaksuihin.

Kriteerit tuen myöntämiselle - Pelaajat:
Perheen työttömyydestä, sairauksista, lasten runsaslukuisuudesta tai muusta toimeentuloon vaikuttavista syistä johtuvat taloudelliset haasteet.

Kriteerit tuen myöntämiselle - Pelaajien seurat:
Seuralla tulee olla suunnitelma ko. ikäluokkien valmentajien koulutuksesta ja siitä, kuinka nämä ovat mukana Jääkiekkoliiton valmentajalisenssijärjestelmässä.

Lisäksi seuralta edellytetään toimenpiteitä uusien harrastajien rekrytoimiseksi ja harrastuskustannusten kurissa pitämiseksi seuratasolla ja joukkueiden toimintaa suunniteltaessa. Esim. tarpeettomat turnausmatkat eivät oikeuta tukien hakemiseen.


Vanhempien ikäluokkien (D-, C- ja B-juniorit) tukihaku tapahtuu seuraavan kerran keväällä 2018.

Jää-Kotkissa yhteyshenkilönä toimii kiekkojaoksen puheejohtaja Tom Nyberg

LUE LISÄÄ: 

Http://www.leijonat.fi/info/tuet/item/22187-e-ja-f-junioreiden-tukihaku-alkaa-maanantaina-seurojen-toimesta-tapahtuva-haku-paattyy-13-10.html